Se on taas aika, kun katson ulos keväiseen aamuun.
Kevään kuluessa olen seonnut totaalisesti päästäni.
On kai aika kertoa kuulumisia ja aloittaa ihan puhtaalta pöydältä.
Huomasin kuukausi tai kaksi sitten, että olen lopettanut lähes kokonaan koulussa käymisen.
Kuukausi sitten erosin vuoden mittaisesta suhteestani. Isäni ei tiedä erosta vielkään, sillä nössöys valtasi minut enkä uskalla kertoa.
Valmistuminen venähtää taas, ja tänään perjantaina on aika kuraattorille ja opinto-ohjaajalle kello 10.
Olen löytänyt elämääni uuden tukipilarin, ja hänen luokseen minä muutan kesällä. Tai niin nopeasti kuin vain voin. Äitini ei ihan torjunut ajatusta muuttamisesta hänelle tuntemattoman miehen luo, mutta minulle ei ole vaihtoehto muuttaa vanhemmilleni takaisin asumaan.
Tutustuin tähän uuteen hellyttävään ihmisolentoon vajaa viikko ennen eroani. Juttelimme ihan vain casual stuff, ja pian hän tuli sitten käymään ja yllätys, päädyimme ryyppäämään toiselle kaverilleni.
Siinähän se viikonloppu meni viinahuuruissa ja ennen kuin huomasinkaan, aloimme olemaan entistä enemmän kahdestaan viettämässä aikaa. Ajelimme ja kävimme morottamassa minun kavereitani pitkin lahtea ja samalla hän tutustui uusiin ihmisiin.
Viime viikonlopun vietin hänen ja hänen perheensä luona, ja olihan se mukavaa enkä olisi halunnut lähteä.
Hauskinta tässä on, että kumpikaan meistä ei etsinyt yhtään mitään, mutta asiat vain luistivat ja tässä sitä nyt ollaan. En edes puhu rakkaudesta, ehei. Sinne on hyyvin pitkä matka, mutta en voi sanoa ettenkö pitäisi hänestä hyvin paljon.
Saa nähdä mitä elämä tuo tullessaan.
